Mooses ja hänen hevosensa - Romaani

Project Gutenberg's Mooses ja hänen hevosensa, by Heikki Meriläinen This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.net Title: Mooses ja hänen hevosensa Romaani Author: Heikki Meriläinen Release Date: September 19, 2005 [EBook #16723] Language: Finnish *** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MOOSES JA HÄNEN HEVOSENSA *** Produced by Tapio Riikonen MOOSES JA HÄNEN HEVOSENSA Romaani Kirj. HEIKKI MERILÄINEN Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo, 1920. Ensimmäinen luku. Mooses ei ollut vielä kymmenen vuoden vanha, kun hänen isänsä, Honkaniemen kestikievarin isäntä, eräänä huhtikuun kauniina aamuna kahvipöydässä istuessaan mielihyvillään sanoi: »Tuonne pieneen talliin on viime yönä ilmestynyt pieni hevonen, oikein sievä.» — Sen tuloa se isä viime yön vartosikin, kun tuli ja meni. Pitääpä hakea sitten vehnästä pikku hevosen tuliaisiksi, sanoi emäntäkin mielissään hymyillen ja kaatoi kirkkaasta pannustaan uutta kahvia isännän kuppiin ja sen täytettyään lähti ulos. Mooses oli vielä yöjäljeltään paitasillaan, kun kuultuaan isän ja äidin puheen kesken kahvikuppinsa juonnin hyppäsi pöydästä ja lähti juosta kirmaisemaan ulos, mutta palasi ovelta, kun isä kovasti sanoi: »Et saa mennä sinne talliin. Eppa näkyi pitävän sitä omanaan, se potkaisee sinua, kun sinne menet yksinäsi. Panehan housut ja kengät jalkaasi, niin näet sen sitten, kun minä lähden Epalle apetta tekemään.» Mooses ei toista käskyä odottanut, vaan kiireimmiten suki housut ja kengät jalkoihinsa, veti nutun ylleen ja päähänsä pienen lippalakin, joka oli hänelle jo annettu kesälakiksi, tuli pöydän taakse isänsä luokse ja sormeaan suussaan pyöritellen kuiskasi: »Milloinka te lähdette Epalle appeen tekoon?» — Kunhan tässä juon vielä kolmannen kupin kahvia, koska äiti näkyy tuovan vehnästä. Juodaan oikein vehnäskahvit pikku hevosen tuliaisiksi. Tyhjennähän sinäkin tuo kuppisi, kun äiti antaa vehnäsviipaleen ja panee lämmintä kahvia kuppiisi, äskeinen on siinä jo jäähtynyt.Sen kuultuaan Mooses kiersi toiselle puolen pöytää, pani sokeria kuppiinsa ja vehnäspalastaan pureksien rupesi tyhjentämään kuppiaan niin kiireesti kuin taisi, jotta voisi kiirehtiä isää lähtemään talliin. Isä sai kuitenkin ennemmin kuppinsa tyhjäksi ja sitten vasta, kun näki, että Mooses ryyppäsi viimeisen kahvinsa ja viimeinen suupala pulloili suussa, hän nousi pöydästä ja lähti pitkillä askelilla raskaasti kävellä vähnimään ulos, mistä Mooses arvasi, että nyt se menee talliin, ja kirmaisi isänsä jälkeen. Tallin ovea aukaistaessa Mooses kiirehti isänsä eteen pujahtaakseen edellä talliin, mutta isä tarttui poikaa olkapäähän ja sanoi päättävästi: — Pysyhän ulkona, kyllä sinä oveltakin sen näet, kunhan minä pääsen talliin. Eppa olikin peräytynyt aivan lähelle tallin ovea, ja sen sivulla mustaharjainen ruunikko varsa pää ovea kohti pystypäisenä ja kirkassilmäisenä katsoi tulijoita. Mutta kauan se ei katsellut, ennenkuin työnsi sievän pilkkuotsaisen päänsä emänsä mahan alle ja lyhyttä mustajouhista häntäänsä teputtaen rupesi imemään. Mooses katseli hetken silmät pyöreinä varsaa, mutta viimein kysyi ujosti: »Mistä se on tänne tullut tuo hevonen?» — Eikö tuo maanhaltija liene tuota tuonut. Kenelläpä niitä muilla lienee tuommoisia hevosia, sanoi isä apetta hämmentäessään. — Onko sillä maanhaltijalla paljonkin tuommoisia hevosia? — Ei suinkaan sillä kovin monta liene, koskapa meillekään ei moneen vuoteen ole tuonut kuin nyt vasta tuon yhden. — Kasvaako se tuon suuremmaksi? — Kasvaa se sentään, koskapa tuo Eppa näkyy sitä ruokkivan ja kun minä teen hyvää apetta Epalle, sanoi isä painokkaasti jauhoja kaataessaan appeeseen. — Kasvaako se tuon Osmon kokoiseksi? — Ehkäpä se ei niin suureksi kasva, eikä sen tarvitsekaan Osmo-ruunan kokoiseksi kasvaa; jos Jepelinkin kokoiseksi kasvaa, niin on sitä siinäkin kokoa. — Tehdäänkö tuolla pikkuhevosella kyytiä? — Ei sillä tehdä kyytiä eikä tänä kesänä tehdä Epallakaan kyytiä, koska se näkyy tuota pikkuhevosta ruokkivan, sanoi isä apekoria nostaessaan tamman eteen. Tamma tommasi suun täydeltä apetta ja jalkojaan tömistellen alkoi luihkaa vihaisesti siten osoittaakseen, että halusi jäädä varsansa kanssa kahden talliin. Sen ymmärsi Mooseksen isäkin, hän painoi tallin oven kiinni ja lähti pirttiin. Isänsä jälkeen lähti Mooseskin astua lyllertämään ja kainosti kysyi: »Mistä minä löytäisin sen maanhaltijan, jotta saisin siltä itselleni tuommoisen hevosen?» — Ei sillä ole eikä se pyynnöstä anna kenellekään hevosia. Kyllä sinä saat nimikoksesi tuon tuolta tallista, kunhan Eppa sitä jonkun ajan hallitsee. Mooseksen rinta hytkähti ilosta, juoksujalassa hän kieppasi isänsä rinnalle ja kysyi iloisesti: »Mikä sen nimi on, tuon uuden hevosen?» — Sen nimi saa olla Pilkka, kun sen otsassa on kuin sormenpäällä painettu valkea pilkka. Vaikka Moosesta kielleltiinkin menemästä talliin, niin hän aina tuon tuostakin juosta vilkasi tallin luo, aukaisi oven ja ojentaen varsalle kättään ystävällisesti hoki: »Pilkka, Pilkka! Pilkka, Pilkka!» Varsa ennen pitkää tottuikin siihen nimeensä ja aina kun se näki korkuisensa miehen tallin ovella hokemassa: »Pilkka, Pilkka!» niin se tuli uteliaana haistelemaan Mooseksen käsiä ja silloin Mooses sai silittää Pilkan kaunista päätä. Ja viikon vanhana se jo alkoi pieniä leivänhitusia syödä Mooseksen käsistä. Mooseksesta oli enemmän kuin mieleen, kun hän sai kädestään syöttää Pilkalle leipää. Mooses piti elämänsä suurimpana onnena saada Pilkka kesyttymään niin, että kun hän leipäpalasta näyttäen varsalle sanoi: »Pilkka, Pilkka!», niin se tuli mihin hän tahtoi. Siitä se Mooses joka yö unissaankin puheli ja hoki: »Pilkka, Pilkka!» Mooseksen isä osti kauppiaalta Moosekselle oman hevossuan, jolla Mooses sai Pilkkaa sukia, ja heti Pilkka siihen tottuikin, niin että antoi itseään sukia niin paljon kuin Mooses jaksoi sitä työtä tehdä. Mooses ei siihen sukimiseen työlästynyt, vaan usein hänen nähtiin olevan Pilkkaa kampaamassa. Kesän tullenkin, kun Eppa vietiin hakaan, Mooseskin viipyi siellä päiväkaudet ja unohti usein syöntinsäkin. Mooseksesta ja Pilkasta tuli jokapäiväiset toverukset kesäksi ja talveksi ja vuosien kuluessa he yhtä rintaa varttuivat ja vahvistuivat kuin käsi kädessä, niin että kun Pilkka kykeni vetämään rekeä, niin Mooses kykeni panemaan sille kuorman ja ajamaan kotiin, ja jos sattui yksinäinen matkustaja olemaan kulussa, niin Mooses pienellä keveällä reellään viedäkiidätti sen toiseen kievariin, josta palatessa, jos sattui olemaan hyvä tie ja hyvä keli, Mooses antoi oriinsa harjoitella juoksuakin. Ja kun Pilkka oli kolmivuotias, uskoi Mooses omistavansa parhaan juoksijan koko sillä puolen maapalloa ja siitä hän puhui missä vain toisen ihmisen tapasi sekä kylässä että kotona. Siksipä tulikin ihmisille tavaksi Moosesta nähdessään puoli-ivalla sanoa: »Mooses ja hänen hevosensa». Kun Pilkka oli tullut neljän vuoden vanhaksi, päätti Mooseksen isä kuohituttaa Pilkan, jotta se sitten saisi jäädä kotiin kaikeksi iäkseen, kun se kaikin puolin oli sekä talvi- että kesäajoissa mieluinen. Se päätös oli Mooseksen mielestä mitä parhain, vaikka rääkkäys, jota Pilkka tulisi kärsimään, tuntui hirvittävältä. Mutta kun Mooses toisaalti uskoi Pilkan olevan parhaan juoksijan täällä päin maailmaa, pelkäsi hän isänsä tuhansilla markoilla myövän hänen kauniin juoksijansa. Mutta kun kuuli Pilkan jäävän kotiin sen kuohitsemistempun avulla, niin ei hän vastustanut kuohimistakaan. Puhui vain isälleen, että kutsuttaisiin eläinlääkäri kuohitsemaan, jotta Pilkka ei tulisi liikoja kärsimään ja olisi samalla varmuus onnistumisesta. Siihen tuumaan Mooseksen isä taipuikin ja niinpä eräänä huhtikuun kauniina päivänä, kun auringon paisteessa lumi kahisten suli ja purot kohisivat vaarojen notkoissa, eläinlääkäri ilmestyi Honkaniemen kievariin. Mooses ei kuitenkaan hirvennyt olla näkemässä Pilkan kuohimista, vaan meni metsään, istui kuusen juurelle ja käsiään puristellen vaikeroi: »Voi Pilkka parka! Voi Pilkka parka!» Kun Mooses arvasi, että nyt se teko on kotona tehty, niin hän palasi kotiin ja meni suoraa päätä talliin, missä tiesi Pilkan olevan. Mutta kun Mooses aukaisi tallin oven ja Pilkka näki Mooseksen, pääsi siltä surullisen haikea hirnahdus ja se alkoi kiekkua, että Mooses tulisi näkemään sen onnetonta kohtaloa. Kun Mooses kuuli Pilkan surullisen hirnahduksen ja näki sen hätäisen kiekkumisen, herahti hänen silmännurkkiinsa kyyneleet ja hän kiirehti taputtelemaan Pilkan